Huiluuruppeemat Maaningalla 8.-13.7.25

Maaningalla tapahtuu
27.5.2025
Jaa:

Maaningalla järjestetään perinteikkäät Huiluuruppeemat heinäkuun toisella viikolla.

Paikalliset yritykset, yhdistykset eri toimijat järjestävät monenlaista perinteeksi muodostunutta ohjelmaa ja ajatuksena onkin ollut palata juurilleen. Mitäpä sitä hyvää konseptia muuttamaan vai mitä? Tehhään niinkuin ennenkin, mutta paremmin 😉

Huiluuruppeemien ohjelma julistetaan kesäkuun toisella viikolla eli vielä ehtii mukaan järjestämään vaikka ja mitä.

Huiluuruppeemat 2025

Huiluuruppeemat heinäkuussa 2024 veti runsaasti yleisöä Maaningan torille.

Maaningan pitäjäraati toimii lauantain toriohjelman päävastuujärjestäjänä ja tapahtuman koordinoi yrittäjä Minna Lehtonen. Lauantaina Maaningan torilla on ohjelmaa musiikkia ja markkinat klo 10 lähtien ja päivä huipentuu klo 13 kunniahuilaajan julkistamiseen. Tänä vuonna Kunniahuilaaja valitaankin aiemmilta vuosilta tutulla kansanäänestyksellä. Äänestyksestä tiedotamme kesäkuun puolella tarkemmin.

 

 

Maaningan torille lauantain 12.7. markkinoille voit ilmoittautua mukaan omalla myyntipisteelläsi. Myyntipaikka torilla on ilmainen.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Minnalle 040 7157188 tai minna.lehtonen@orangerent.fi

 

Tehdään yhdessä kesän kohokohta täynnä elämyksiä ja iloisia kohtaamisia!

Lämpimästi tervetuloa tapahtumiin!

 

 

 

Luetuimmat
23.6.2022 Maaningan Huiluuruppeemat 2022 Aika: 2022-07-08 18:00:00 Paikka: Maaninka Kunniahuilaaja valitaan jälleen tänä vuonna. Ehdotukset Maaningan kunniahuilaajaksi 2022. Nykyinen maaninkalainen tai maaninkalaislähtöinen henkilö/henkilöt, joka/jotka on teoillaan ja toiminnoillaan edistänyt kotiseudun tunnettavuutta ja toiminut sen hyväksi. Kaikkien yhteystietojen jättäneiden kesken arvotaan 50 euron lahjakortti Veskun Kievarille. Äänestää voi tämän linkin kautta: https://q.surveypal.com/Maaningan-kunniahuilaaja-2022 Äänestäminen on mahdollista perinteisellä lippu äänestyksellä seuraavissa liikkeissä: S-market Tähkä, K- market Maaninka, 7.11.2024 Monipaikkaisuudesta boostia -hanke Hankkeessa selvitetään kiinnostusta ja tarvetta etätyötiloille Maaningalla. Vastaathan oheiseen kyselyyn ja autat meitä viemään Maaningan kehitystyötä eteenpäin. Jos Sinulla ei ole tarvetta etätyötiloille, niin tätä viestiä saa jakaa eteenpäin, jotta muualla asuvat Maaningalla kävijät tavoittavat kyselyn. Sinun on myös mahdollista osallistua hankkeeseen itse mukaan ja vaikuttaa asioihin. Täytä kyselyn lopussa yhteystiedot niin pääset suunnitteluryhmään mukaan. 17.1.2023 Maaningalla on yhdeksän deffaa Maaningalla on varauduttu sydänpysähdystilanteisiin kahdeksalla deffalla. Ne sijaitsevat seuraavissa paikoissa: Maaningan terveysasema (Satamatie 10), puh. 0447488617 K-market Maaninka (Maaningantie 25), puh. 0443811243 S-Market Maaninka (Maaningantie 30), puh.046 9239035 Luonnonvarakeskus, LUKE, (Halolantie 31 A) Vanhainkoti Ainola (Ollintie 11), puh. 0447488651 Tuovilanlahden leipomo/Wanha Tietola (Tuovilanlahdentie 167B), puh. 0503281389 Puoti Kahvila Pulkko (Pulkonkoskentie 540), puh. 0403244577 Käärmelahden koulu 3.7.2023 Huiluuruppeemat Aika: 2023-07-07 10:00:00 Paikka: Maaninka MAANINKA HUILUUT PERJANTAI 7.7: Klo 10.30 Kotiseuturetki linja-autolla Pielavedelle. Lähtö kirkon edestä. Iloittautumiset p. 0400 377 838 Klo 18 – 23 Satama. Huiluu-uistelu. Maksu 20eur/venekunta. Tiedot p. 040 532 4307 Klo 18.30 – 20 Satama. Lasten ja nuorten onkikilpailu. Ei maksua. Tied. ks. yllä.   LAUANTAI 8.7 MAANINKATALO JA PUISTO KLO 11-16 Miekkailunäytökset. Historiallisia miekkailuoppeja. 21.2.2023 Seppo Sarlundin 80-vuotiskirja on nyt ostettavissa Seppo Sarlund 80 vuotta – juhlakirja ”Karjalainen vereltään, savolainen heimoltaan” Lehdistöneuvos Seppo Sarlund on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran lehtimiehenä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Maaningalta maailmalle lähtenyt Sarlund on sukkuloinut suomalaisen ja kansainvälisen politiikan kulisseissa 1060-luvun alusta lähtien. Tässä kirjassa kaverit, ystävät ja läheiset piirtävät henkilökuvaa Maaningan miehestä ja tarjoavat välähdyksiä hänen elämänvaiheistaan, urastaan, vaikuttamisestaan ja

Arkisto

Näytä artikkelit aiheen perusteella