Etusivu/Asuminen ja ympäristö/Harrastusmahdollisuudet

Harrastusmahdollisuudet

Kirkonkylän keskustan urheilutalo tarjoaa nuorisotilat, ampumaradan sekä monipuoliset liikuntatilat. Sekä maastossa että jäällä ylläpidetään hiihtolatuja. Lisäksi keskustassa voi harrastaa kesäisin tennistä ja frisbeegolfia.
Kylällä on myös ulkoliikuntavälineet sekä skeittiramppi. Kevyen liikenteen väylä Maaningan keskustasta Siilinjärvelle mahdollistaa lenkkeilyä, polkupyöräilyä ja rullaluistelua harrastaville turvallisen reitin kauniine maisemineen.

Maaningan urheilutalo

Käärmelahden kylälle vuonna 2016 valmistunut koulu- ja päiväkoti toimii myös suosittuna harrastuspaikkana kaikenikäisille. Samana vuonna kylälle valmistui myös valaistut kevyenliikenteen väylät. Käärmelahdessa on myös hyvä uima- ja veneranta, jossa voi säilyttää venettä niin rannassa kuin laiturissa.

Avantouinti on todella virkistävä harrastus! Kirkonkylän avantouintipaikka on venesatamassa, jossa on pukukoppi, ja avanto pidetään auki pumpuilla. Rantaan pääsee autolla. Haatalan Nakurannalle rakennettu talkoovoimin kota, lentopallokenttä, uimaranta laitureineen, venevalkama sekä yhteisösauna talviuintipaikkoineen.

Kulttuurin pariin on mahdollista syventyä vaikkapa Viihdekuoron tai Vätys-teatterin parissa – näyttämöllä tai katsomossa – ja kotiseututyötä on tervetullut vaalimaan esimerkiksi Maaninka-seurassa.

Tanssijalkaa voi vetristää vaikkapa Maaningan Kasinon tansseissa kun Keskisaaressa pannaan jalalla koreasti kesäaikaan kaksi kertaa viikossa.