Juhlamessu ja esitelmä SU 17.8.25 klo 14 alkaen

Yleinen
6.8.2025
Jaa:

 

 

Maaningan kesälehdessä oli alla oleva Jussi Tuovisen kirjoitus, olkaa hyvät.

”Tavinsalmen kuninkaankartanon perustaminen liittyi kiinteästi sekä spontaaniin että kruunun ohjaamaan Pien-Savon asutustoimintaan ja tätä ohjaamaan tarkoitetun maallisen ja hengellisen hallintovallan järjestämiseen. Jälkimmäisiä edustavat kartanon ohella sen ympärille 1547 perustettu Tavinsalmen hallintopitäjä, joka vuosina 1556–1562 oli myös itsenäisenä kartanovoutikuntana, sekä 1552 perustettu Tavinsalmen ja sittemmin Kuopion kirkkopitäjä.

Suomen tai tuohon aikaan tietysti Ruotsin ensimmäinen määritelty itäraja sovittiin Pähkinäsaaren rauhassa 1323, mutta sen määrittely erityisesti harvaan asutun tai suorastaan asumattoman pohjoisosansa osalta jäi epäselväksi ja kiistanalaiseksi. Keskeisiä piirteitä kuningas Kustaa Vaasan (kuninkaana 1523–1560) toimeenpanemille monille uudistuksille oli nousevan monarkian hallintovallan, rajojen ja talouden turvaaminen, mikä alkoi näkyä hänen laajan valtakuntansa reuna-alueillakin. Pitkien etäisyyksien aikana tehokkain tapa, jolla hallitsija pystyi kontrolloimaan laajaa aluetta, oli luotettavien tai ainakin sellaisiksi koettujen alaisten lähettäminen eri puolille valtakuntaan toteuttamaan hallitsijan tahtoa ja valvomaan niiden toimeenpanoa.

Savon tapauksessa tällainen henkilö oli Olavinlinnan ja sitä ympäröivän Savonlinnan linnaläänin päälliköksi nimitetty Klemetti Henrikinpoika Krook, joka tunnetaan myös nimellä Klemetti Kirjuri. Hän antoi käskyn erityisen kuninkaankartanon perustamisesta linnaläänin pohjoisosaan Tavinsalmelle. Kartano valmistui alkuvuodesta 1545 ja syksyllä Klemetti raportoi asiasta kuninkaalleen. Kuningas vastasi kirjeessä 17.12.1545, jossa hän ilmaisi tyytyväisyytensä tapahtuneen takia, hyväksyi virallisesti kartanon perustamisen ja samalla määritteli sen tehtävät.
Vaikka kuningas oli tyytyväinen Klemetin toimiin erityisesti Tavinsalmen kartanon perustamisen vuoksi, hän alkoi olla tyytymätön tämän verotilityksiin ja alkoi ilmeisesti epäillä, että tämä veti välistä enemmän kuin ajan oloissa oli suotavaa. Niinpä kuningas erotti hänet ja nimitti 7.2.1547 päivätyllä käskykirjeellään tämän tilalle linnan apulaispäällikkö Gustaf (Kustaa) Fincken. Fincke ryhtyi vahvistamaan Tavinsalmen asemaa anomalla vielä samana vuonna kuninkaalta lupaa sen muodostamiseksi itsenäiseksi hallintopitäjäksi nimismiehineen ja käräjälaitoksineen. Kuningas antoi tähän suostumuksensa 15.8.1547 päivätyllä kirjeellä, jossa pitäjän keskukseksi määrättiin Tavinsalmen kuninkaankartano ja sen ensimmäiseksi nimismieheksi nimitettiin Hartvik (Hartikka) Antinpoika.

Tuota päivämäärää 15.8.1547 voidaan hyvällä syyllä pitää Pohjois-Savon syntynä omana hallinnollisena yksikkönään, mikä on näkynyt sittemmin esim. siinä, että Pohjois-Savon liitto nimesi tapahtuman 450-vuotisjuhlavuoden merkeissä 1997 ko. päivän 15.8. Pohjois-Savon maakuntapäiväksi. Maakuntapäivän juhlinta on sittemmin päässyt ehkä vähän hiipumaan, mutta sen elvyttäminen muodossa tai toisessa olisi varmasti suotavaa niin paikallisesti kuin maakunnallisestikin, jotta asukkailla ja muillakin säilyisi paremmin käsitys oman kotiseutunsa historiasta ja sen merkityksestä. Varsinkin paikallisesti entisen Maaningan kunnan alueella tällä voisi ajatella olevan erityistä merkitystä, koska taannoisen kuntaliitoksen vuoksi paikallinen identiteetti on ehkä päässyt hiukan rapautumaan.”

Tuusulassa 10.6.2025
Jussi Tuovinen

Luetuimmat
7.11.2024 Monipaikkaisuudesta boostia -hanke Hankkeessa selvitetään kiinnostusta ja tarvetta etätyötiloille Maaningalla. Vastaathan oheiseen kyselyyn ja autat meitä viemään Maaningan kehitystyötä eteenpäin. Jos Sinulla ei ole tarvetta etätyötiloille, niin tätä viestiä saa jakaa eteenpäin, jotta muualla asuvat Maaningalla kävijät tavoittavat kyselyn. Sinun on myös mahdollista osallistua hankkeeseen itse mukaan ja vaikuttaa asioihin. Täytä kyselyn lopussa yhteystiedot niin pääset suunnitteluryhmään mukaan. 17.1.2023 Maaningalla on yhdeksän deffaa Maaningalla on varauduttu sydänpysähdystilanteisiin kahdeksalla deffalla. Ne sijaitsevat seuraavissa paikoissa: Maaningan terveysasema (Satamatie 10), puh. 0447488617 K-market Maaninka (Maaningantie 25), puh. 0443811243 S-Market Maaninka (Maaningantie 30), puh.046 9239035 Luonnonvarakeskus, LUKE, (Halolantie 31 A) Vanhainkoti Ainola (Ollintie 11), puh. 0447488651 Tuovilanlahden leipomo/Wanha Tietola (Tuovilanlahdentie 167B), puh. 0503281389 Puoti Kahvila Pulkko (Pulkonkoskentie 540), puh. 0403244577 Käärmelahden koulu 21.2.2023 Seppo Sarlundin 80-vuotiskirja on nyt ostettavissa Seppo Sarlund 80 vuotta – juhlakirja ”Karjalainen vereltään, savolainen heimoltaan” Lehdistöneuvos Seppo Sarlund on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran lehtimiehenä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Maaningalta maailmalle lähtenyt Sarlund on sukkuloinut suomalaisen ja kansainvälisen politiikan kulisseissa 1060-luvun alusta lähtien. Tässä kirjassa kaverit, ystävät ja läheiset piirtävät henkilökuvaa Maaningan miehestä ja tarjoavat välähdyksiä hänen elämänvaiheistaan, urastaan, vaikuttamisestaan ja 28.5.2024 Huiluut 2024 Aika: 2024-07-12 18:00:00 Paikka: Maaninka HUILUUT 2024 LAUANTAI 13.7.2024 MAANINGAN TORI TORIVARAUKSET JA TIEDUSTELUT puh. 0503700137 9 -14.00  Savon Aallot -suora lähetys Maaningan torilta 11.00 Toritapahtuman avaus Taikuri Puijon Paroni Huiluu LOTTO 12.00 Sokka Irti-kuoro 13.00 Kunniahuilaaja 2024 julkistus Taikuri Puijon Paroni 14.00  Lastenorkesteri Mölyapinat 15.15 Toritanssit Mari & Julle band 16.00 Tapahtuma päättyy Juontaa  Olavi Rytkönen Menossa mukana DJ 27.5.2025 Huiluuruppeemat Maaningalla 8.-13.7.25 Maaningalla järjestetään perinteikkäät Huiluuruppeemat heinäkuun toisella viikolla. Paikalliset yritykset, yhdistykset eri toimijat järjestävät monenlaista perinteeksi muodostunutta ohjelmaa ja ajatuksena onkin ollut palata juurilleen. Mitäpä sitä hyvää konseptia muuttamaan vai mitä? Tehhään niinkuin ennenkin, mutta paremmin 😉 Huiluuruppeemien ohjelma julistetaan kesäkuun toisella viikolla eli vielä ehtii mukaan järjestämään vaikka ja mitä. Maaningan pitäjäraati toimii lauantain toriohjelman

Arkisto

Näytä artikkelit aiheen perusteella