Haluatko ulkoilla jäällä tai luistella vaikka Pirunpesälle? Tuovilanlahdessa on mahdollisuus luistella kentällä satamassa tai lähteä kohti Pirunpesää aurattua reittiä pitkin. Jokainen liikkuu jäällä omalla vastuulla. Mukavia ulkoilua hetkiä, tehkäähän retki Tuovilanlahteen ja ottakaa vaikka omat eväät mukaan.
Reitin tekemisestä on vastannut Tuovilanlahden Seudun Nuorisoseura.
Käärmelahden Kyläyhdistys ry yhdessä talkoolaisten kanssa ylläpitää Käärmelahden alueen latuverkostoa. Latuverkosto ajetaan metsiin harjumaisemiin sekä alueen pelloille maanomistajien luvalla siten, että ne ovat sekä kyläläisten että alakoulun oppilaiden käytössä. Ilman talkootoimintaa latuverkostoa ei kylälle ajettaisi. Kyläyhdistys on saanut 300 euroa yteistyöavustusta pitäjäraadilta, jolla katetaan talkoolaisten polttoaineet, joita moottorikelkalla tehtävässä latujen ylläpidossa kuluu.
Maaningan pitäjäraadin kokouksessa 21.1.2026. päätettiin muun muassa pitäjäraadin talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2026, ajankohtaisten tapahtumien tukemisesta, sekä maaninka.fi- verkkosivujen ylläpidosta.
Kokousmuistion kokonaisuudessaan saat auki tästä.
Maaningan pitäjäraati on mukana kaikkien perheiden illassa/ Maaningan pakkaspäivässä, joka järjestetään 28.1.2026. Lisätiedot tapahtumaan täältä.
Pitäjäraadin kevään 2026 kokouspäivämäärät: ke 18.2, ke 25.3 ja ke 13.5.
Kesän ja syksyn 2026 kokouspäivämäärät päätetään myöhemmin.
Huom. Mahdollinen yhteistyöavustus käsitellään aina lähtökohtaisesti pitäjäraadin seuraavassa kokouksessa. Toimitathan hakemuksen kaikkine liitteineen hyvissä ajoin, koska kokouksen esityslistat jaetaan raatilaisille noin viikkoa ennen kokousta. Hakemuksen voit lähettää täällä.