Tarkista Maaningan tapahtumat tai ilmoita niistä

Kun tiedät tulevasta tapahtumasta, tee siitä ilmoitus kohdassa Tapahtumat -> Ilmoita tapahtumasta, täytä yhteydenottolomake mahdollisimman tarkasti ja lisää kuva tai kuvia (vaakakuvia, kiitos!) tapahtumaan liittyen ilmoitusta värittämään.

Hirvipeijaiset Tuovilanlahdella olivat menestys

Leena Mykkänen keitti 80 litraa hirvisoppaa, leipää oli 300 viipaletta (hirvimiehet voitelivat), kahvia 20 litraa ja pullaa 200 viipaletta. Peijaisissa oli noin 150 osallistujaa. Pohjois-Haatalan hirvimiehet Ry:n ja Vapaat Erämiehet Ry:n jäsenet sekä Tuovilanlahden nuorisoseuralaiset osallistuivat perinteisen juhlan järjestelyihin, joista Leena teki isoimman työn.

Päivi Kaija

Markun pitkä ura metsurina vaihtui eläkepäivien viettoon

Markku Hoffren ei lapsena haaveillut metsurin ammatista, mutta varusmiespalvelun päätyttyä ja avioiduttuaan Seija-puolisonsa kanssa vuonna 1978, alkoivat metsät vaikuttaa mahdolliselta työmaalta. Markku kertoo aloittaneensa uransa yhdessä veljensä kanssa talon oman hankintahakkuun parissa. Hankintakaupan tehnyt yhtiö lupasi töitä riittävän ja sille tielle Markku sitten jäi. ”Työnteon mallia työntekoon ei ollut tarjolla, joten kaikki oppi on hankittu kantapään kautta”, Markku jatkaa. Hyvin on työ Markun ammattiin opettanut, sillä hänet on tunnettu luotettavana, tarkkana ja taitavana metsurina, oli kyse sitten puunkaadosta, raivauksesta tai taimien istutuksesta.

Innokas kalamies kun on, Markku kertoo kuinka auringon laskiessa istutustyömaalla ajatukset vievät välillä Tenolle ja lohenpyyntiin. Ja lohta on myös Markku vaimonsa Seijan kanssa saanut, itse tehdyllä vaapulla, kuinkas muuten.

Raskas metsurintyö on myös vaarallista, tehdäänhän valtaosa työstä moottorisahan ja muiden teräkoneiden kanssa. Markku Hoffren on kuitenkin selvinnyt pienin vahingoin. ”Kaikki sormet ja varpaat ovat tallella”, Markku naurahtaa. Vain kerran on moottorisahan terä hipaissut hiukan tuosta, Markku sanoo ja osoittaa polveaan.
Uran alussa ei turvavarusteita kuulosuojaimia lukuun ottamatta juuri ollut. Nyttemmin perusvarustukseen kuuluvat myös kypärä, turvatakki, viiltosuojalahkeilla varustetut housut, turvakäsineet ja -saappaat.

Moottorisahoja Markku Hoffren on käyttänyt loppuun reilut parikymmentä kappaletta, ja teräketjujen ja laippojen lukumäärää hän ei ryhdy edes arvailemaan. Uran alusta aina 90-luvulle asti, silloin kun vielä sahattiin läpi vuoden, oli joka vuosi ostettava uusi saha. ”Tuolloin talvella tuntui välillä siltä, että enemmän kului aikaa lumen luontiin puun ympäriltä kuin itse kaatoon, karsimisen ja katkontaan”, Markku muistelee.

Markku on ollut enimmäkseen merkkiuskollinen, mitä työkaluihin tulee. ”Joskus tuli kokeiltua myös muita ammattisahoja, mutta näihin olen aina palannut”, hän kertoo.

Markku ei pelkää tylsistyvänsä eläkkeellä, päinvastoin. Harrastuksista tärkeimmät, metsästys ja kalastus tulevat pitämään miehen liikkeessä. Osa ajasta kuluu Lieksassa sijaitsevalla mökillä ja ainahan kotonakin töitä riittää. Innokkaat Tenon kävijät Markku ja Seija toivovat muiden lohimiesten ja naisten tavoin Euroopan parhaan lohijoen avautuvan jälleen kalastukselle ja odotellessa ottavien lohivaappujen tekokin saattaa jälleen jatkua.

Hannu Räisänen

Piilola-päivä oli leppoisaa yhdessäoloa

Noin 50 kyläläistä, lapsia ja aikuisia, kävi ihailemassa Petsamon korpimaisemia ja metsästysmaastoja sekä nautiskelemassa kyläyhdistyksen tarjoamaa hernerokkaa ja pannaria. ”Onko tämä tosiaankin ilmaista”, kyseltiin. Ja olihan se, sillä Viitoset halusi näin kiittää talkooväkeään, yhteistyökumppaneitaan ja kylien asukkaita ilahtuneesta vastaanotosta, jonka uusi, toukokuussa perustettu kyläyhdistys on saanut.

Petsamon Erän ex-puheenjohtaja Ossi Hirvonen kertoi metsästysseuran historiasta ja Viitosten puheenjohtaja Anu Jokisaari kyläyhdistyksen tulevista tapahtumista. – Iloiset ilmeet ja leppoisa puheensorina kertoivat siitä, että vastaavia tapahtumia kannattaa järjestää jatkossakin, Jokisaari toteaa.

Anna-Liisa Pekkarinen

Viitoset teatteriretkeilivät jälleen

Reissumme oli aika kiharainen: Olimme menossa katsomaan kuplille kehuttua näytöstä Tango Sateessa – kahden ikääntyneen rakkaustarinaa kuormittavine omaishoitoineen – mutta muutama tunti ennen esityksen alkua meille soitettiin peruutuksesta sairastapauksen vuoksi. Tilalle tarjottiin samaan hintaan kalliimpaa Suruttomat -musikaalia isolla näyttämöllä, jonka sitten hyväksyimme, ”kun kerran on tänne asti tultu.” Rempseä musikaali perustui löyhästi Minna Canthin Työmiehen Vaimo -romaaniin, ja hyvä se musikaalikin oli, arvioivat matkalaiset.

Ennen teatteria kävimme puutarhakeskus Viherlandiassa, jossa nautimme maittavan lounaan ja shoppailimme. Sitten kävimme vielä Pandan tehtaanmyymälässä, josta poistuimme kassit karkkeja pullollaan. Jouluhan on jo lähellä?

Kun aikaa jäi ennen esityksen alkua, päähänpistosta päätimme piipahtaa Matti Nykäsen muistomerkillä, joka jäi kiireessä kuitenkin löytymättä. Kun etsimme kaupungilta bussille parkkipaikkaa, olivatkin kadut Jyväskylän Valotaideviikon vuoksi enimmäkseen suljettu. Onneksi rauhallinen ja taitava Reijo-kuljettajamme käänsi pitkän bussin suvereenisti kadun päässäkin meidän hikoillessamme kaulat pitkinä, mutta sen jälkeen yksimielinen päätös oli, että enempää meidän ei tarvitse valoteoksia nähdä, vaikka ne upeita ovatkin.

Takaisin lähtöpisteessä Pulkolla olimme puolen yön jälkeen, kun matkaan lähdimme puolilta päivin.

Bussissa retkeläisiltä kerättiin toiveita seuraavista reissuista, ja niitähän tuli pitkä liuta, päivänkestoisesta monen vuorokauden ulkomaanmatkoihin asti. Joten seuratkaapa ilmoitteluamme, seuraava retki on alkuvuodesta. Minne ja milloin, sitä emme vielä tiedä, mutta mukaan kannattaa lähteä, se on varmaa!

Anna-Liisa Pekkarinen

Pulkonkosken Kuutamojuhlissa noin 200 juhlijaa

”Kukapa olisi uskonut näin suurta suosiota, mutta seuraavalla kerralla olemme viisaampia”, tuumaili tyytyväisenä puheenjohtaja Anu Jokisaari ensimmäisen Kuutamojuhlan jälkihöyryissä.


Kuutamojuhlan alussa esiintyi jazz-bändi Una Quintet nostattaen tunnelman kuumaan elokuun yöhön sopivaksi. Juhla jatkui karaokella ja tanssilla. ”Ei uskoisi, että kyliltämme löytyy näin paljon hyviä laulajia”, ihmetteli yleisö.

Juhlassa oli myynnissä hyvällä menestyksellä runsaasti paikallisten herkkupeukaloiden home made-tuotteita, sekä kyläyhdistyksen kasseja ja hyttyslippiksiä.
Kuutamojuhla oli osa Meidän Kuopio-festivaalia. #meidänkuopiofestival

Anna-Liisa Pekkarinen
Kuvat: Hannu Pihlman

Kuukauden kylä: Leppälahti

Leppälahden perinnemaiseman läpi kulkevaa Iisalmentietä ajava kiinnittää huomionsa sen kumpuilevaan yleisilmeeseen, viljaviin peltoihin ja usein esiin pilkahtavaan vesistöön, sen lahtiin ja selkien rantoihin. Samalla saattaa jäädä huomiotta kylän länsireunalla vedenjakajaan rajoittuvat laajat metsät. Ne tarjoavat vuosittain antiaan marjastajille ja sienestäjille sekä kylällä aktiivisesti toimivalle metsästysseuralle.

Metsäluonto on Leppälahdella aina valmiina nautittavaksi vain korkeintaan muutaman askeleen päässä. Naakat nauravat, kurjet kirkuvat, joutsenet töräyttelevät ja saatat nähdä ikkunasi takana hirven tai pihan poikki vaeltavia kauriita, kärpän tai lumikon vilahtavan piiloonsa, ehkä minkin tai saukon kiitävän rannalla. Talvisin lintulaudan tarjonnasta voi nauttia pikkulintujen ohella myös fasaaniherra, keväisin hauen kutua säestävät sulavissa ojissa kurnuttavat sammakot. Luontoa seuraava lenkkeilijä voi puolestaan törmätä häntä tarhastaan tarkkaileviin villisikoihin tai jyhkeisiin ylämaankarjan sarvipäihin.

Leppoisa hetki Leppälahdella – aina löytyy hyvä syy kokoontua yhteen vaikkapa uuden laavun vihkiäisiin makkaranpaiston merkeissä

Rauhallista yritteliäisyyttä

Leppälahdella vallitsee rauha ja hiljaisuus, niistä voi nauttia vaikka talven kirkkaana päivänä järvenselällä umpihangessa tai ahkeran naapurin latukoneellaan tekemällä ladulla hiihdellen. Ja jos oli vuonna 1560 Leppälahdella vain yksi talo, on tilanne nyt täysin toinen. Harvakseltaan asutulla kylällä on kesäasukkaat mukaan lukien toista sataa taloutta, joista valtaosa kuuluu kylän oman edullista ja laadukasta vettä tarjoavan vesiosuuskunnan piiriin. Pihapiirejä on entisöity kauniisti ja vanhaa kunnioittaen. Myös toimelias Maa- ja kotitalousseura tarjoaa monipuolisia palveluitaan kylän asukkaille. Ja jos on tarve harrastaa urheilua tavoitteellisemmin, saattaa joku kylän urheilijanuorista tulla kirittäjäksi.

Leppälahden kylällä on yhä puolenkymmentä karjatilaa. Muiden Maaningan haja-asutusalueiden tapaan kuitenkin yhä suurempi osa kylän väestä käy töissä kodin ulkopuolella tai on ryhtynyt Kuopiota ja Pohjois-Savoa palvelevaksi yrittäjäksi. Tarjolla on myös yritteliästä yhteishenkeä, monitaitoinen kyläseppä sekä aurauspalvelua ja rakennuspuun sahausta.

Onkivedellä voi kalamies iloita runsaista kalasaaliista ympäri vuoden. (kuva Saana Räisänen)

Kesäksi, talveksi tai koko ajaksi

Kaupallisiin kyläkeskuksiin, Maaningalle, Lapinlahdelle ja Iisalmeen on lyhyimmillään vain parinkymmenen kilometrin matka. Jos päivittäistavaroiden ostamisella ei ole kiire, hoituvat ostokset kylällä viikoittain liki kotiovelle pysähtyvän, Suomen uusimpiin kuuluvan kauppa-auton palveluilla.

Muinoin ihmisiä ja tavaroita liikennöitiin vesiteitse, niin myös Leppälahdella. Nyt vesillä liikkuvat pääosin huviveneilijät ja kalastajat. Onkiveden runsasta kuhakantaa ovat verottaneet paikallisten asukkaiden lisäksi lukuisat mökkiasukkaat, jotka kesäkuukausina tuplaavat kylän asukasmäärä. Mutta tilaa on, useiden niemiensä ja saariensa vuoksi Leppälahdella on runsaasti rantaviivaa, jonne asettua – vakituisesti tai vain mökkeilemään.

Uudet asukkaat ja vieraat ovat tervetulleita – omaan rauhaan!

Artikkelin pohjana on käytetty Myö Muaningan helemassa huppaellaan ihan Kuopion kaapungin kuppeessa -kylienlehteä. Teksti: Hannu Räisänen

Pulkonkosken kylätapahtumassa satoja kävijöitä

Ohjelmaa riitti. Lapsia ilahdutti eniten keppihevoskisat, yksi mummokin yritti hyppyyttää esteissä vikuroivaa heppaansa. Eri pelejä oli, sekä pomppulinna ja paloauto. Karkinmyyjäkin. Herttaisia alpakoita sai rapsutella, sekä Koskituvassa ihastella lampaita, kanoja ja kissoja. Pelle-Mamma laulatti lapsia ja teki taikapalloja. Aikuisia riemastutti kottarikisa, jossa parista toinen työnsi toista kottikärryissä kahdeksikon muotoista rataa, tämän nopeuskisan voitto meni Ranskaan! Takaperinjuoksussakin joukkueita oli useita, ja Paras piiras -kisaan oli kuusi leipuria leiponut piirakan, joista kuusi tuomaria valitsi parhaan. Palkaksi kukin sai puoliksi maistellun piiraan.

Päivän kruunasi ihana muurikkalettujen ja grillimakkaroiden tuoksu, letut olivatkin niin hyviä että vain nipin napin riittivät. Ensi vuonna järjestäjät ovat viisaampia, ja paistajia on useampia. Puoti ja kahvila Pulkon herkut täyttivät mahdollisesti vajaaksi jääneet masut.

Eräät yhdistykset esittelivät toimintaansa, kirpparikin oli, ja arpajaiset tietenkin. Ja trubaduuri Jone viihdytti koko päivän laulullaan ja soitollaan. ”Oli huippua palata juuri tänne, sillä olen viettänyt lapsuuteni kesät Varpasmaalla”, hän haasteli hymy korvissa. Päivä päättyi yhteislauluihin Pulkon kosken partaalla.

”Saimme niin hyvää palautetta, että ilman muuta järjestämme tapahtuman ensi vuonnakin”, kertoo Viitosten puheenjohtaja Anu Jokisaari. Ja paljon muutakin kivaa ja hyödyllistä on Viitosilta tulossa!

Anna-Liisa Pekkarinen

Leppälahtelaiset kertasivat puintihistoriaa ja juhlivat vanhan riihen kunniaksi

Yli kolmekymmentä kyläläistä saapui pienimuotoiseen juhlaan Leppälahden Tenhulaan sateisesta päivästä huolimatta. Monet heistä tapasivat pitkästä aikaa toisiaan, olihan korona rajoittanut kaikkia tapaamisia jo pitkään. Nyt tapaamisen ja juhlan keskiössä oli kunnostettu riihi, joka alun perin lienee rakennettu 1800-luvulla. Se siirrettiin nykyiselle paikalle tasan seitsemänkymmentä vuotta sitten koska alkuperäisessä paikassaan, savikon päällä, riihi liikkui roudan voimasta ja vajosi vuosi vuodelta kohti rantaa ja Onkivettä. Tenhulan vanhat isännät Kalle ja Kauko katsoivat tontilta sopivasta paikasta kohdan, jossa peruskallio oli lähellä, ja valoivat siihen tukevan kiukaan. Latoivat sitten vanhat hirret paikoilleen ja naulasivat rakennuksen suojaksi pärekaton, joka ajan myötä muuttui tiilikatoksi. Tiilistä huonoimmat vaihdettiin tänä kesänä uusiin, korjattiin räystäät ja riihi sekä ruumenus (puintijätehuone) tyhjennettiin ja siivottiin.

Pekka Tenhunen kertasi ilmeikkäästi riihen käyttötarkoitusta, olihan riihi eräs suomalaisten vanhimpia ja etevämpiä keksintöjä.

Muinainen Suomi oli tuottoisista kaskimaista johtuen viljava maa ja savuriihissä kuivattu ruis oli jopa vientituote. Huolellisesti ja tarkasti oikeassa lämpötilassa riihessä kuivattu siemenvilja säilytti itävyytensä, sen tyvet sekä latvat tulivat rutikuiviksi, ja itiöpesäkkeet tuhoutuivat. Jos lämmitti liikaa, jyvät eivät enää itäneet.

Aikansa pellolla kuivunut leikattu vilja tuotiin riiheen, ja kun lyhteet olivat lämmitetyn riihen parsilla lopullisesti kuivuneet, ne pudotettiin lattialle. Sitten alkoi tuotannon meluisin vaihe eli puiminen, jonka aikana viljaa lyötiin varstalla. Jyminä kuului usein naapuriin saakka. Puinnin jälkeen jyvistään erotetut oljet siirrettiin riihen takana olevaan huoneeseen, ruumenukseen, jossa niistä sidottiin olkikupuja, ne puolestaan käytettiin olkipatjojen täytteinä. Puinnissa irronneet jyvät eroteltiin seulalla, lajiteltiin, hypitettiin pohtimessa, eräänlaisessa kaukalossa, jolloin roskat lensivät sivuun ja puhtaat jyvät jäivät jäljelle. Myöhemmin käyttöön tuli käsin veivattava puhdistuskone eli viskuri, jota täkäläiset kutsuvat riihiryöpäksi.

Leppälahden maa- ja kotitalousseuran puheenjohtaja Matti Virkkunen paljasti riihijuhlassa kyläseppä Esko Honkasen takoman, riihen siirtovuodesta kertovan kyltin.

Pekka Tenhunen kertoi puintipäivän alkaneen hyvin varhain. ”Niihin aikoihin aamulla, kun me nykyään heräämme, oli puinnit puitu ja jyväsäkit oli kannettu aittaan. Tämän jälkeen nokiset puintimiehet menivät savusaunan lämpöön hikoillakseen uudelleen ja peseytyäkseen kenties edessä olevien riihitanssien varalta”, Tenhunen totesi.
Puimakoneet tekivät tuloaan jo riihen siirtämisen aikoihin 1950-luvulla. Koneist johtuen riihenpuinti jäi, ja riihen kiuasta lämmitettiin Tenhulassakin vain harvakseltaan leipäviljan tai sipulisadon kuivattamiseksi 1960-70 -luvuilla, ja sen jälkeen vain näytösluontoisesti nyt jo edesmenneiden isäntien neuvoessa oikeat otteet.

Hannu Räisänen

Tuovilanlahden Roopentori – Pohjois-Savolaista historiaa monipuolisesti

Idea näyttelytilasta on kytenyt Jouni Piiraisella jo pitkään. ”Olen vuosia haaveillut paikasta, johon kaiken vanhan kertyneen tavaran saisi näytteille. Tavaroita on kertynyt itselleni, appivanhemmille ja kyläläiset sekä tutut ovat lahjoittaneet esineitä. Miltei jokaiseen näyttelyn esineeseen liittyy tarina joka on kerrottu esinettä tuotaessa. Kun sitten sain kiinteistön ostettua viime syksynä niin tämän kevään aikana olen tätä näyttelyä rakennellut. Kiinteistö tunnettiin aikaisemmin Aholana, mutta kuten laivatkin nimetään uudestaan uuden omistajan myötä, niin halusin ristiä kiinteistön uudelle nimelle ja se oli helppo löytää risteysalueen nimen mukaan eli Roopentori.”

Jouni kertoo olleensa aina keräilijä. ”Lapsena keräilyn aiheena olivat tulitikkurasian kannet sekä suomalaiset postimerkit. Keräsin myös Mustanaamio -lehtiä nuoruudessani. Nyt noin 1/3- osa tulitikkurasioiden etiketeistä on näytteillä Roopentorilla. Liimasin talven niitä autotallissani ja nyt ne ovat seinällä esillä”, Jouni kertoo.

Tuleva kesä on Jouni Piiraisen mukaan vielä oppimisen aikaa näyttelyn osalta. ”Aukioloajat ovat hieman hankala ilmoittaa etukäteen sillä varsinainen työni vie niin paljon aikaa ja tämä näyttely on enemmänkin harrastus. Pyrin kuitenkin pitämään näyttelyn auki viikonloppuisin. Alkukesä on tuonut monta ryhmää ja kesällä on jo varattuna pari yksityisesittelyä Majatalo Osulassa majaileville ryhmille. Myös kyläkävely -kierros on aiheuttanut suurta mielenkiintoa.”

Eräs Jouni Piiraisen tapa tuoda historiaa esiin ovat eri aiheisiin liittyvät ja nyt suosituiksi tulleet luennot. ”Pidän näyttelyn lisäksi luentoja/ esitelmiä erilaisista historia aiheista aina kylämme laivaliikenteestä Pohjois-Savon tietäjiin ja vuodenajan kiertokulkuun ja uskomuksiin. Luennot aloitin jo viime kesänä ja ne ovat löytäneet paikkansa. Luentoja minulla on n. 20 eri aiheista ja myös Kuopion kansalaisopisto on ensi talvelle niitä tilannut Maaningalla esitettäväksi”, Piirainen kertoo. ”Parasta luennoilla on se kun yleisö lähtee niin spontaanisti kertomaan omista kokemuksista luennon aiheen mukaan. Esimerkiksi viime luennon Tietäjät Pohjois-Savossa sai monta tarinaa esityksen aikana, ja luennon jälkeen tuli viestejä kun kuulija oli omakohtaisesti etsinyt aiheesta tietoa ja halusi niistä minulle kertoa” hän jatkaa.

Tavaroiden tarina ovat nekin kiehtovia ja tavaroita Roopentorilla on runsaasti. ”Aikoinaan Ylen toimittaja kysyi minulta, että mikä on mielestäni paras esine näyttelyssä ja totesin että eräs koulupulpetti. Koulupulpetin kannen nostettuani löysin sieltä oman nimeni ja värikynällä tekemäni piirustuksen, jotka tein siihen 80- luvun alussa. Pitkän matkan pulpetti on kulkenut näyttelyyni” Jouni Piirainen muistelee.

Väinö Ruuskasen tekemä moottorisahanäyttely on eräs Roopentorin kohokohta. Sahoja on esillä noin 140 kappaletta.

”Vanhin esine näyttelyssä on pronssiajan neula, jonka löysin kylältä harrastaessani metallinpaljastimella metallien etsintää. Neulan ikä on noin 2000-3000 vuotta” Piirainen kertoo.