Maaningan pitäjäraadin kokouksessa 21.1.2026. päätettiin muun muassa tukea alakoululaisten teatteriretkeä rahallisesti sekä Huiluuruppeemien 2026 ajankohdaksi heinäkuun toinen viikonloppu, päätapahtumapäivä on lauantai 11.7.2026.
Kokousmuistion kokonaisuudessaan saat auki tästä.
Pitäjäraati myöntää avustuksia:
Pitäjäraati järjestää Huiluuruppeemien suunnittelupalaverin 11.3 klo 18-20 Maaninkatalolla.
Lisätietoja tapahtumasta täältä.
Kuopion kaupungin työllisyyspalvelu järjestää viikolla 8 Työllisyysviikon, joka kokoaa yhteen työnhaun palvelut, työnantajat ja kansainväliset työmahdollisuudet. Maksuton tapahtumaviikko järjestetään TyöNavigaattorissa (Asemakatu 7, Kuopio) ja se on avoin kaikille työnhakijoille.
Suomen työmarkkinatilanne on vuoden 2026 alussa poikkeuksellisen haastava. Työttömien osuus väestöstä on kasvanut ja avoimien työpaikkojen määrä on vähentynyt merkittävästi. Työ- ja elinkeinoministeriön työmarkkinaennusteen mukaan työttömien työnhakijoiden määrä pysyy korkeana myös vuonna 2026, jolloin heitä arvioidaan olevan noin 319 000 henkilöä. Pitkäaikaistyöttömyyden ennustetaan edelleen kasvavan.
Haastava tilanne korostaa matalan kynnyksen palveluiden merkitystä: työnhakijat tarvitsevat tukea työnhaun vahvistamiseen, osaamisen kehittämiseen ja uusien urapolkujen löytämiseen.
”Haluamme tarjota työnhakijoille konkreettista tukea aikana, jolloin työnhaun paineet ovat kasvaneet useilla aloilla. Työllisyysviikko kokoaa yhteen palvelut ja toimijat, joiden avulla työnhakuun saa nopeasti apua ja uusia mahdollisuuksia,” sanoo Heidi Kauppinen, projektipäällikkö Kuopion kaupungin Osaamisperusteinen rekrytointi -hankkeesta.
Työllisyysviikko on suunniteltu tarjoamaan työnhakijoille käytännönläheistä tukea ja uusia mahdollisuuksia. Viikon aikana tarjolla on:
Työllisyysviikon tavoitteena on tarjota työnhakijoille konkreettisia keinoja työllistymiseen: nopeasti saatavilla olevaa ohjausta, hyödyllisiä kontakteja, tietoa vaihtoehtoisista urapoluista sekä tukea osaamisen vahvistamiseen.
Lisätiedot
Kuopion kaupungin työllisyyspalvelu, projektipäällikkö Heidi Kauppinen, heidi.a.kauppinen@kuopio.fi, p 044 718 2168, Osaamisperusteinen rekrytointi -hanke
Lisätietoa Työllisisyysviikon tapahtumista (kuopio.fi)
TyöNavigaattori
Työllisyyspalvelu, Kuopion kaupunki
Kinnulanlahden Tarmo ry hakee pitäjäraadilta avustusta polttoainekuluihin, muuten talkoilla ylläpidettävään jääkävelyväylään välille Kinnulanlahti/Sinikiven uimaranta- Käärmelahti. Väylän auraus tapahtuu mönkijällä.
Pitäjäraati hyväksyy 400€ avustusrahan puheenjohtajan päätöksellä.
Asetu ehdolle mielenkiintoiseen maaseudun kehittämisen tehtävään Kalakukon hallituksessa 2026–2028
Kalakukon vuosikokous pidetään to 28.5.2026 klo 17, paikka tarkentuu lähempänä – tervetuloa mukaan!
Liitteet:
Vielä ehdit! Kerro meille kurssitoiveesi la 31.1.2026 mennessä ja vaikuta ensi lukuvuoden kurssitarjontaan.
Suunnittelemme parhaillaan lukuvuotta 2026–2027, ja keräämme vielä tällä viikolla kurssitoiveita – ideoita, haaveita ja ajatuksia siitä, millaisia kursseja alueellesi kaivataan. Ja tässä me haluamme kuulla JUURI SINUA.
Kerro meille, mitä haluaisit oppia, harrastaa tai kerrata. Kerro, mikä sytyttää kipinän, mitä meiltä puuttuu ja minkä teeman äärelle olisi kiva pysähtyä yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa. Jokainen vastaus on tärkeä ja vie meitä kohti rohkeampaa, kiinnostavampaa ja aidosti tarpeisiin vastaavaa koulutustarjontaa.
Olemme avoimia uusille ideoille, mutta tarvitsemme tähän vielä sen kaikkein tärkeimmän: SINUN toiveesi.
🌟Vastaathan kyselyyn lauantaihin 31.1.2026 mennessä.
👉Kyselyyn pääset klikkaamalla tästä.
Maaningan pitäjäraadin kokouksessa 21.1.2026. päätettiin muun muassa pitäjäraadin talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2026, ajankohtaisten tapahtumien tukemisesta, sekä maaninka.fi- verkkosivujen ylläpidosta.
Kokousmuistion kokonaisuudessaan saat auki tästä.
Maaningan pitäjäraati on mukana kaikkien perheiden illassa/ Maaningan pakkaspäivässä, joka järjestetään 28.1.2026. Lisätiedot tapahtumaan täältä.
Pitäjäraadin kevään 2026 kokouspäivämäärät: ke 18.2, ke 25.3 ja ke 13.5.
Kesän ja syksyn 2026 kokouspäivämäärät päätetään myöhemmin.
Huom. Mahdollinen yhteistyöavustus käsitellään aina lähtökohtaisesti pitäjäraadin seuraavassa kokouksessa. Toimitathan hakemuksen kaikkine liitteineen hyvissä ajoin, koska kokouksen esityslistat jaetaan raatilaisille noin viikkoa ennen kokousta. Hakemuksen voit lähettää täällä.
Maaningan pitäjäraati on pyytänyt Kuopion kaupungin kaupunkitekniikan palveluilta opasteita Yrityskartanon vieressä olevalle ulkoliikuntapaikalle sekä kaupungin ylläpitämälle matonpesupaikalle (Ollinpolku 4).
Kuopion kaupungin liikennesuunnittelu on vastannut, ettei opasteita tässä vaiheessa laiteta, koska Kuopion kaupungin on tarkoituksena laatia yleissuunnitelma ns. palvelukohteiden viitoituksesta. Yleissuunnitelmassa määritellään periaatteet, millaisia kohteita viitoitetaan ja millaisilla kilvillä. Työn tarkka sisältö on vielä avoinna. Kaupungin mukaan työ on tarkoitus käynnistää ensi vuonna riippuen, kuinka nyt käynnissä olevat työt valmistuvat. Kaupunki kertoo, ettei se aloita uusien kohteiden viitoittamista, koska kaupunki haluaa odottaa yleissuunnitelman valmistumista.
Maaningan pitäjäraati jää seuraamaan suunnittelutyön etenemistä ja toivoo, että sen alueen opasteet saadaan kuntoon mahdollisimman pian.

Maaningan kesälehdessä oli alla oleva Jussi Tuovisen kirjoitus, olkaa hyvät.
”Tavinsalmen kuninkaankartanon perustaminen liittyi kiinteästi sekä spontaaniin että kruunun ohjaamaan Pien-Savon asutustoimintaan ja tätä ohjaamaan tarkoitetun maallisen ja hengellisen hallintovallan järjestämiseen. Jälkimmäisiä edustavat kartanon ohella sen ympärille 1547 perustettu Tavinsalmen hallintopitäjä, joka vuosina 1556–1562 oli myös itsenäisenä kartanovoutikuntana, sekä 1552 perustettu Tavinsalmen ja sittemmin Kuopion kirkkopitäjä.
Suomen tai tuohon aikaan tietysti Ruotsin ensimmäinen määritelty itäraja sovittiin Pähkinäsaaren rauhassa 1323, mutta sen määrittely erityisesti harvaan asutun tai suorastaan asumattoman pohjoisosansa osalta jäi epäselväksi ja kiistanalaiseksi. Keskeisiä piirteitä kuningas Kustaa Vaasan (kuninkaana 1523–1560) toimeenpanemille monille uudistuksille oli nousevan monarkian hallintovallan, rajojen ja talouden turvaaminen, mikä alkoi näkyä hänen laajan valtakuntansa reuna-alueillakin. Pitkien etäisyyksien aikana tehokkain tapa, jolla hallitsija pystyi kontrolloimaan laajaa aluetta, oli luotettavien tai ainakin sellaisiksi koettujen alaisten lähettäminen eri puolille valtakuntaan toteuttamaan hallitsijan tahtoa ja valvomaan niiden toimeenpanoa.
Savon tapauksessa tällainen henkilö oli Olavinlinnan ja sitä ympäröivän Savonlinnan linnaläänin päälliköksi nimitetty Klemetti Henrikinpoika Krook, joka tunnetaan myös nimellä Klemetti Kirjuri. Hän antoi käskyn erityisen kuninkaankartanon perustamisesta linnaläänin pohjoisosaan Tavinsalmelle. Kartano valmistui alkuvuodesta 1545 ja syksyllä Klemetti raportoi asiasta kuninkaalleen. Kuningas vastasi kirjeessä 17.12.1545, jossa hän ilmaisi tyytyväisyytensä tapahtuneen takia, hyväksyi virallisesti kartanon perustamisen ja samalla määritteli sen tehtävät.
Vaikka kuningas oli tyytyväinen Klemetin toimiin erityisesti Tavinsalmen kartanon perustamisen vuoksi, hän alkoi olla tyytymätön tämän verotilityksiin ja alkoi ilmeisesti epäillä, että tämä veti välistä enemmän kuin ajan oloissa oli suotavaa. Niinpä kuningas erotti hänet ja nimitti 7.2.1547 päivätyllä käskykirjeellään tämän tilalle linnan apulaispäällikkö Gustaf (Kustaa) Fincken. Fincke ryhtyi vahvistamaan Tavinsalmen asemaa anomalla vielä samana vuonna kuninkaalta lupaa sen muodostamiseksi itsenäiseksi hallintopitäjäksi nimismiehineen ja käräjälaitoksineen. Kuningas antoi tähän suostumuksensa 15.8.1547 päivätyllä kirjeellä, jossa pitäjän keskukseksi määrättiin Tavinsalmen kuninkaankartano ja sen ensimmäiseksi nimismieheksi nimitettiin Hartvik (Hartikka) Antinpoika.
Tuota päivämäärää 15.8.1547 voidaan hyvällä syyllä pitää Pohjois-Savon syntynä omana hallinnollisena yksikkönään, mikä on näkynyt sittemmin esim. siinä, että Pohjois-Savon liitto nimesi tapahtuman 450-vuotisjuhlavuoden merkeissä 1997 ko. päivän 15.8. Pohjois-Savon maakuntapäiväksi. Maakuntapäivän juhlinta on sittemmin päässyt ehkä vähän hiipumaan, mutta sen elvyttäminen muodossa tai toisessa olisi varmasti suotavaa niin paikallisesti kuin maakunnallisestikin, jotta asukkailla ja muillakin säilyisi paremmin käsitys oman kotiseutunsa historiasta ja sen merkityksestä. Varsinkin paikallisesti entisen Maaningan kunnan alueella tällä voisi ajatella olevan erityistä merkitystä, koska taannoisen kuntaliitoksen vuoksi paikallinen identiteetti on ehkä päässyt hiukan rapautumaan.”
Tuusulassa 10.6.2025
Jussi Tuovinen
Maaningan kesälehti on jaettu kesäkuun lopussa.
Jako on tilattu osoitteettomana jakeluna Suomen Suoramainonnan kautta seuraaville postinumeroalueille:
71750, 71720, 71730, 71650, 71890.
Jos Sinulla on ilmaisjakelu/mainoskielto et saa mainosta, vaikka asuisit näillä postinumeroalueilla.
Valitettavasti nykyinen lainsäädäntö rajaa useamman postinnumeroalueen pois tästä jakelusta.
Mutta eipä hätää lisäksi lehtiä on jaossa seuraavissa paikoissa, josta voitte noutaa oman lehden luettavaksenne:
Puoti & Kahvila Pulkko, Pulkonkoskentie 537, Pulkonkoski
Ahkiolahden Kanavakahvila, Pielavedentie 642, Maaninka
Makasiini Kahvila, Laivarannankuja 16, Tuovilanlahti
Kirpputori, Maaningantie 36, Maaninka
K-Market Maaninka, Maaningantie 25, Maaninka
S-Market Maaninka, Maaningantie 30, Maaninka
Rauta Sport Hoffren, Maaningantie 29, Maaninka
KpHolkkari, Maaningantie 43, Maaninka
Maaningan kirjasto, Keskusraitti 3, Maaninka
Nautinnollista kesää ja mukavia lukuhetkiä lehden parissa!
Ystävällisin terveisin,
Kesälehden toimittaja Minna Lehtonen