Yli kolmekymmentä kyläläistä saapui pienimuotoiseen juhlaan Leppälahden Tenhulaan sateisesta päivästä huolimatta. Monet heistä tapasivat pitkästä aikaa toisiaan, olihan korona rajoittanut kaikkia tapaamisia jo pitkään. Nyt tapaamisen ja juhlan keskiössä oli kunnostettu riihi, joka alun perin lienee rakennettu 1800-luvulla. Se siirrettiin nykyiselle paikalle tasan seitsemänkymmentä vuotta sitten koska alkuperäisessä paikassaan, savikon päällä, riihi liikkui roudan voimasta ja vajosi vuosi vuodelta kohti rantaa ja Onkivettä. Tenhulan vanhat isännät Kalle ja Kauko katsoivat tontilta sopivasta paikasta kohdan, jossa peruskallio oli lähellä, ja valoivat siihen tukevan kiukaan. Latoivat sitten vanhat hirret paikoilleen ja naulasivat rakennuksen suojaksi pärekaton, joka ajan myötä muuttui tiilikatoksi. Tiilistä huonoimmat vaihdettiin tänä kesänä uusiin, korjattiin räystäät ja riihi sekä ruumenus (puintijätehuone) tyhjennettiin ja siivottiin.

Pekka Tenhunen kertasi ilmeikkäästi riihen käyttötarkoitusta, olihan riihi eräs suomalaisten vanhimpia ja etevämpiä keksintöjä.

Muinainen Suomi oli tuottoisista kaskimaista johtuen viljava maa ja savuriihissä kuivattu ruis oli jopa vientituote. Huolellisesti ja tarkasti oikeassa lämpötilassa riihessä kuivattu siemenvilja säilytti itävyytensä, sen tyvet sekä latvat tulivat rutikuiviksi, ja itiöpesäkkeet tuhoutuivat. Jos lämmitti liikaa, jyvät eivät enää itäneet.

Aikansa pellolla kuivunut leikattu vilja tuotiin riiheen, ja kun lyhteet olivat lämmitetyn riihen parsilla lopullisesti kuivuneet, ne pudotettiin lattialle. Sitten alkoi tuotannon meluisin vaihe eli puiminen, jonka aikana viljaa lyötiin varstalla. Jyminä kuului usein naapuriin saakka. Puinnin jälkeen jyvistään erotetut oljet siirrettiin riihen takana olevaan huoneeseen, ruumenukseen, jossa niistä sidottiin olkikupuja, ne puolestaan käytettiin olkipatjojen täytteinä. Puinnissa irronneet jyvät eroteltiin seulalla, lajiteltiin, hypitettiin pohtimessa, eräänlaisessa kaukalossa, jolloin roskat lensivät sivuun ja puhtaat jyvät jäivät jäljelle. Myöhemmin käyttöön tuli käsin veivattava puhdistuskone eli viskuri, jota täkäläiset kutsuvat riihiryöpäksi.

Leppälahden maa- ja kotitalousseuran puheenjohtaja Matti Virkkunen paljasti riihijuhlassa kyläseppä Esko Honkasen takoman, riihen siirtovuodesta kertovan kyltin.

Pekka Tenhunen kertoi puintipäivän alkaneen hyvin varhain. ”Niihin aikoihin aamulla, kun me nykyään heräämme, oli puinnit puitu ja jyväsäkit oli kannettu aittaan. Tämän jälkeen nokiset puintimiehet menivät savusaunan lämpöön hikoillakseen uudelleen ja peseytyäkseen kenties edessä olevien riihitanssien varalta”, Tenhunen totesi.
Puimakoneet tekivät tuloaan jo riihen siirtämisen aikoihin 1950-luvulla. Koneist johtuen riihenpuinti jäi, ja riihen kiuasta lämmitettiin Tenhulassakin vain harvakseltaan leipäviljan tai sipulisadon kuivattamiseksi 1960-70 -luvuilla, ja sen jälkeen vain näytösluontoisesti nyt jo edesmenneiden isäntien neuvoessa oikeat otteet.

Hannu Räisänen

Idea näyttelytilasta on kytenyt Jouni Piiraisella jo pitkään. ”Olen vuosia haaveillut paikasta, johon kaiken vanhan kertyneen tavaran saisi näytteille. Tavaroita on kertynyt itselleni, appivanhemmille ja kyläläiset sekä tutut ovat lahjoittaneet esineitä. Miltei jokaiseen näyttelyn esineeseen liittyy tarina joka on kerrottu esinettä tuotaessa. Kun sitten sain kiinteistön ostettua viime syksynä niin tämän kevään aikana olen tätä näyttelyä rakennellut. Kiinteistö tunnettiin aikaisemmin Aholana, mutta kuten laivatkin nimetään uudestaan uuden omistajan myötä, niin halusin ristiä kiinteistön uudelle nimelle ja se oli helppo löytää risteysalueen nimen mukaan eli Roopentori.”

Jouni kertoo olleensa aina keräilijä. ”Lapsena keräilyn aiheena olivat tulitikkurasian kannet sekä suomalaiset postimerkit. Keräsin myös Mustanaamio -lehtiä nuoruudessani. Nyt noin 1/3- osa tulitikkurasioiden etiketeistä on näytteillä Roopentorilla. Liimasin talven niitä autotallissani ja nyt ne ovat seinällä esillä”, Jouni kertoo.

Tuleva kesä on Jouni Piiraisen mukaan vielä oppimisen aikaa näyttelyn osalta. ”Aukioloajat ovat hieman hankala ilmoittaa etukäteen sillä varsinainen työni vie niin paljon aikaa ja tämä näyttely on enemmänkin harrastus. Pyrin kuitenkin pitämään näyttelyn auki viikonloppuisin. Alkukesä on tuonut monta ryhmää ja kesällä on jo varattuna pari yksityisesittelyä Majatalo Osulassa majaileville ryhmille. Myös kyläkävely -kierros on aiheuttanut suurta mielenkiintoa.”

Eräs Jouni Piiraisen tapa tuoda historiaa esiin ovat eri aiheisiin liittyvät ja nyt suosituiksi tulleet luennot. ”Pidän näyttelyn lisäksi luentoja/ esitelmiä erilaisista historia aiheista aina kylämme laivaliikenteestä Pohjois-Savon tietäjiin ja vuodenajan kiertokulkuun ja uskomuksiin. Luennot aloitin jo viime kesänä ja ne ovat löytäneet paikkansa. Luentoja minulla on n. 20 eri aiheista ja myös Kuopion kansalaisopisto on ensi talvelle niitä tilannut Maaningalla esitettäväksi”, Piirainen kertoo. ”Parasta luennoilla on se kun yleisö lähtee niin spontaanisti kertomaan omista kokemuksista luennon aiheen mukaan. Esimerkiksi viime luennon Tietäjät Pohjois-Savossa sai monta tarinaa esityksen aikana, ja luennon jälkeen tuli viestejä kun kuulija oli omakohtaisesti etsinyt aiheesta tietoa ja halusi niistä minulle kertoa” hän jatkaa.

Tavaroiden tarina ovat nekin kiehtovia ja tavaroita Roopentorilla on runsaasti. ”Aikoinaan Ylen toimittaja kysyi minulta, että mikä on mielestäni paras esine näyttelyssä ja totesin että eräs koulupulpetti. Koulupulpetin kannen nostettuani löysin sieltä oman nimeni ja värikynällä tekemäni piirustuksen, jotka tein siihen 80- luvun alussa. Pitkän matkan pulpetti on kulkenut näyttelyyni” Jouni Piirainen muistelee.

Väinö Ruuskasen tekemä moottorisahanäyttely on eräs Roopentorin kohokohta. Sahoja on esillä noin 140 kappaletta.

”Vanhin esine näyttelyssä on pronssiajan neula, jonka löysin kylältä harrastaessani metallinpaljastimella metallien etsintää. Neulan ikä on noin 2000-3000 vuotta” Piirainen kertoo.

Näillä sanoilla alkaa Myö Muaningan helemassa huppaellaan pitäjäkirjan toimituskunnan viesti Tavinsalmen perillisille. Kirjan julkaisusta on jo kulunut seitsemän vuotta ja sen toinen painos on yhä myynnissä. 452 -sivuinen järkäle on yhä ajankohtainen kuvatessaan Maaningan lähihistoriaa, mutta se on ajankohtainen myös tulevaisuudessa, sillä historia ei häviä koskaan, se vain kerrostuu päivä päivältä ja vuosi vuodelta. Siksi Myö Muaningan helemassa huppaellaan on tärkeä kirja jokaiselle maaninkalaiselle, nykyiselle, tänne juurtuneelle ja muualle muuttaneelle.

Hannu Räisänen

Vanhan ja tutun ympäristön näkeminen vaikkapa vain mustavalkoisen valokuvan välityksellä tuo helposti mieleen eläviä muistoja. Rakennukset ovat saattaneet menneistä ajoista muuttua, ympäristö tiivistyä tai kenties jätety luonnon armoille. Erilaiset luokkakuvat ovat myös suosittuja muistelun kohteita; mikä mahtoi tuostakin kaverista tulla aikuisena ja tuota luokkatoveria ihailin.

Kotitalouskurssilla vuonna 1935.

Maaninka-Seura pitää yllä kuvakirjaa (maakirja.kuvat.fi/), jossa ovat muun muassa kaikki vuonna 2015 Maaningan pitäjäkirjan teon aikaan saadut valokuvat, mutta myös paljon sen jälkeen kertyneitä valokuvia. Valokuvia kaivataan kuitenkin yhä lisää ja niitä voi lähettää sähköisessä muodossa (skannattuna) osoitteeseen hannu(ät)raisanen.fi. Mikäli kuvia ei ole voinut skannata, kannattaa asiaa tiedustella samasta osoitteesta. Pyrimme saamaan arkistoon mahdollisimman paljon maaninkalaisia – niin Maaningalla kuin muualla asuvia kiinostavaa historiaa.

Hannu Räisänen

Kaikkia näitä taitoja ja niistä kertyneitä tallenteita on tarjolla myös verkossa. Maaningan maisemissa aloittaa Unto Eskelisen runolla ja jatkaa pohdiskelulla kuopiolaisesta Maaningasta sekä menneistä ajoista.

Kartta Maaningalta v. 1860.

Maaninkalaisuutta aikojen tapaan kurkistaa Maaningan vanhaan kyläkuvaan pilke silmäkulmassa aloittaen sanoilla Maaninkalaisuutta voidaan kuvata hyvin isänmaalaiseksi elämäntavaksi. Nykymaaninkalaiset ovat vähitellen ymmärtäneet tehdä muutakin, kun viljellä maata ja kasvattaa karjaa.

Hannu Räisänen

Vuoden 1867 tienoilla Maaninkajärvi jäätyi keskimäärin 19.11. ja jäät lähtivät keskimäärin 18.5. Viime vuosina järvi jäätyi keskimäärin 4.12. ja jäät vastaavasti lähtivät keskimäärin 6.5. Käyrästökuvaajaan piirrettyjä aikatrendiviivoja (sininen ja punainen pisteviiva) keinotekoisesti jatkamalla voin ”ennustaa”, että vuonna 2782 jäätä riittää vain noin kahdeksi viikoksi. Nautitaan siitä siis nyt, kun sitä vielä on!

Hannu Räisänen