Markun pitkä ura metsurina vaihtui eläkepäivien viettoon

Markku Hoffren ei lapsena haaveillut metsurin ammatista, mutta varusmiespalvelun päätyttyä ja avioiduttuaan Seija-puolisonsa kanssa vuonna 1978, alkoivat metsät vaikuttaa mahdolliselta työmaalta. Markku kertoo aloittaneensa uransa yhdessä veljensä kanssa talon oman hankintahakkuun parissa. Hankintakaupan tehnyt yhtiö lupasi töitä riittävän ja sille tielle Markku sitten jäi. ”Työnteon mallia työntekoon ei ollut tarjolla, joten kaikki oppi on hankittu kantapään kautta”, Markku jatkaa. Hyvin on työ Markun ammattiin opettanut, sillä hänet on tunnettu luotettavana, tarkkana ja taitavana metsurina, oli kyse sitten puunkaadosta, raivauksesta tai taimien istutuksesta.

Innokas kalamies kun on, Markku kertoo kuinka auringon laskiessa istutustyömaalla ajatukset vievät välillä Tenolle ja lohenpyyntiin. Ja lohta on myös Markku vaimonsa Seijan kanssa saanut, itse tehdyllä vaapulla, kuinkas muuten.

Raskas metsurintyö on myös vaarallista, tehdäänhän valtaosa työstä moottorisahan ja muiden teräkoneiden kanssa. Markku Hoffren on kuitenkin selvinnyt pienin vahingoin. ”Kaikki sormet ja varpaat ovat tallella”, Markku naurahtaa. Vain kerran on moottorisahan terä hipaissut hiukan tuosta, Markku sanoo ja osoittaa polveaan.
Uran alussa ei turvavarusteita kuulosuojaimia lukuun ottamatta juuri ollut. Nyttemmin perusvarustukseen kuuluvat myös kypärä, turvatakki, viiltosuojalahkeilla varustetut housut, turvakäsineet ja -saappaat.

Moottorisahoja Markku Hoffren on käyttänyt loppuun reilut parikymmentä kappaletta, ja teräketjujen ja laippojen lukumäärää hän ei ryhdy edes arvailemaan. Uran alusta aina 90-luvulle asti, silloin kun vielä sahattiin läpi vuoden, oli joka vuosi ostettava uusi saha. ”Tuolloin talvella tuntui välillä siltä, että enemmän kului aikaa lumen luontiin puun ympäriltä kuin itse kaatoon, karsimisen ja katkontaan”, Markku muistelee.

Markku on ollut enimmäkseen merkkiuskollinen, mitä työkaluihin tulee. ”Joskus tuli kokeiltua myös muita ammattisahoja, mutta näihin olen aina palannut”, hän kertoo.

Markku ei pelkää tylsistyvänsä eläkkeellä, päinvastoin. Harrastuksista tärkeimmät, metsästys ja kalastus tulevat pitämään miehen liikkeessä. Osa ajasta kuluu Lieksassa sijaitsevalla mökillä ja ainahan kotonakin töitä riittää. Innokkaat Tenon kävijät Markku ja Seija toivovat muiden lohimiesten ja naisten tavoin Euroopan parhaan lohijoen avautuvan jälleen kalastukselle ja odotellessa ottavien lohivaappujen tekokin saattaa jälleen jatkua.

Hannu Räisänen

Piilola-päivä oli leppoisaa yhdessäoloa

Noin 50 kyläläistä, lapsia ja aikuisia, kävi ihailemassa Petsamon korpimaisemia ja metsästysmaastoja sekä nautiskelemassa kyläyhdistyksen tarjoamaa hernerokkaa ja pannaria. ”Onko tämä tosiaankin ilmaista”, kyseltiin. Ja olihan se, sillä Viitoset halusi näin kiittää talkooväkeään, yhteistyökumppaneitaan ja kylien asukkaita ilahtuneesta vastaanotosta, jonka uusi, toukokuussa perustettu kyläyhdistys on saanut.

Petsamon Erän ex-puheenjohtaja Ossi Hirvonen kertoi metsästysseuran historiasta ja Viitosten puheenjohtaja Anu Jokisaari kyläyhdistyksen tulevista tapahtumista. – Iloiset ilmeet ja leppoisa puheensorina kertoivat siitä, että vastaavia tapahtumia kannattaa järjestää jatkossakin, Jokisaari toteaa.

Anna-Liisa Pekkarinen

Viitoset teatteriretkeilivät jälleen

Reissumme oli aika kiharainen: Olimme menossa katsomaan kuplille kehuttua näytöstä Tango Sateessa – kahden ikääntyneen rakkaustarinaa kuormittavine omaishoitoineen – mutta muutama tunti ennen esityksen alkua meille soitettiin peruutuksesta sairastapauksen vuoksi. Tilalle tarjottiin samaan hintaan kalliimpaa Suruttomat -musikaalia isolla näyttämöllä, jonka sitten hyväksyimme, ”kun kerran on tänne asti tultu.” Rempseä musikaali perustui löyhästi Minna Canthin Työmiehen Vaimo -romaaniin, ja hyvä se musikaalikin oli, arvioivat matkalaiset.

Ennen teatteria kävimme puutarhakeskus Viherlandiassa, jossa nautimme maittavan lounaan ja shoppailimme. Sitten kävimme vielä Pandan tehtaanmyymälässä, josta poistuimme kassit karkkeja pullollaan. Jouluhan on jo lähellä?

Kun aikaa jäi ennen esityksen alkua, päähänpistosta päätimme piipahtaa Matti Nykäsen muistomerkillä, joka jäi kiireessä kuitenkin löytymättä. Kun etsimme kaupungilta bussille parkkipaikkaa, olivatkin kadut Jyväskylän Valotaideviikon vuoksi enimmäkseen suljettu. Onneksi rauhallinen ja taitava Reijo-kuljettajamme käänsi pitkän bussin suvereenisti kadun päässäkin meidän hikoillessamme kaulat pitkinä, mutta sen jälkeen yksimielinen päätös oli, että enempää meidän ei tarvitse valoteoksia nähdä, vaikka ne upeita ovatkin.

Takaisin lähtöpisteessä Pulkolla olimme puolen yön jälkeen, kun matkaan lähdimme puolilta päivin.

Bussissa retkeläisiltä kerättiin toiveita seuraavista reissuista, ja niitähän tuli pitkä liuta, päivänkestoisesta monen vuorokauden ulkomaanmatkoihin asti. Joten seuratkaapa ilmoitteluamme, seuraava retki on alkuvuodesta. Minne ja milloin, sitä emme vielä tiedä, mutta mukaan kannattaa lähteä, se on varmaa!

Anna-Liisa Pekkarinen

Pulkonkosken Kuutamojuhlissa noin 200 juhlijaa

”Kukapa olisi uskonut näin suurta suosiota, mutta seuraavalla kerralla olemme viisaampia”, tuumaili tyytyväisenä puheenjohtaja Anu Jokisaari ensimmäisen Kuutamojuhlan jälkihöyryissä.


Kuutamojuhlan alussa esiintyi jazz-bändi Una Quintet nostattaen tunnelman kuumaan elokuun yöhön sopivaksi. Juhla jatkui karaokella ja tanssilla. ”Ei uskoisi, että kyliltämme löytyy näin paljon hyviä laulajia”, ihmetteli yleisö.

Juhlassa oli myynnissä hyvällä menestyksellä runsaasti paikallisten herkkupeukaloiden home made-tuotteita, sekä kyläyhdistyksen kasseja ja hyttyslippiksiä.
Kuutamojuhla oli osa Meidän Kuopio-festivaalia. #meidänkuopiofestival

Anna-Liisa Pekkarinen
Kuvat: Hannu Pihlman

Seppo Sarlundin pääsiäiskahveilla

Tilaisuudessa Seppo Sarlund muisteli elämänsä käänteitä ja kutsuvieraat, sekä kirjan toimittamisessa mukana ollut, entinen ministeri ja kansanedustaja Martti Pura, puolestaan muistelivat Seppoa ystävänä, lehtimiehenä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana.

”Oleellista ihmiselle on, että hän tuntee kuuluvansa jonnekin, ja tänne minä tunnen kuuluvani, vaikka olenkin sodan tänne tuoma”, Seppo totesi oman muistelunsa aluksi. Ja Maaningan miehenä hän on pysynyt maailmalla sukkuloidessaan, sekä toimiessaan muun muassa Maaninka-Seuran puheenjohtajana.

Sepon lehtimiesuran alku oli vuonna 1958 Savon Sanomissa julkaistu juttu Kevätkalastus Savossa alkaa. Uran alkuun mahtuu myös juttu maaninkalaisista sääprofeetoista. Kesä oli jatkunut pitkään kuivana ja maallikkoennustajat profetoivat kuivuuden jatkuvan, niinpä Seppo päätti tehdä aiheesta ajankohtaisen lehtijutun. Samana päivänä, kun tehty juttu otsikolla Kuiva kausi jatkuu ilmestyi sanomien sivuilla, tuli taivaalta vettä kuin saavista kaatamalla. Lievästi epäonninen jutun ajoitus ei lannistanut Seppoa, joka myöhemmällä urallaan eteni useiden lehtien päätoimittajaksi.

Seppo Sarlund on osa tasavallan poliittista lähihistoriaa, näin häntä kuvataan kirjassa, ja huima on se tekemisen ja vaikuttamisen määrä, jonka Sarlund on saanut aikaan. Jos matkan varrelle mahtuu viisi presidenttiä, yli kaksikymmentä pääministeriä ja kymmenen maalaisliitto-keskustan puheenjohtajaa, voi tehtyä uraa todella kutsua pitkäksi ja monipuoliseksi.
Karjalainen vereltään, savolainen heimoltaan -kirjaa voi tiedustella Maaninka-Seurasta.

Hannu Räisänen