Kartanon varmaa paikkaa ei ole vielä pystytty osoittamaan, mutta oletetaan että se on sijainnut Maaninkajärven länsirannalla olevassa Hussolansaaressa. Kansan sivistäminen oli kupletin hauskempi puoli. Ikävämpää oli, että kartanon vouti keräsi vuosittain veroina kansalta suuret määrät kalaa ja viljaa, jotka hän toimitti Ruotsin hovin käyttöön.
Pelloilta löydetyt Suomen sodan aikaiset esinelöydökset kertovat myöhemmistä Venäjän ja Ruotsin valtataisteluista samaisella alueella. Kuninkaankartanon ajoilta periytyy jonkin verran myös nimistöä. Kartanon voudista tiedetään polveutuvan nykyinen Voutilaisten suku.
Tavinsalmentien päässä, Ruokovirran vanhan sulkukanavan äärellä on Suomen sodan (1808-1809) aikaisen Ruokovirran taistelun muistomerkki. Myös sotamarsalkka Sandels joukkoineen kahakoi virralla venäläisiä vastaan. Tavinsalmi kantaa ylpeänä historiaansa, mutta elää nykyajassa.
Tavinsalmella oli hyvät lähtökohdat kehittyä vauraaksi maatalousalueeksi. Monet entiset tilakeskukset ovat kuitenkin jo muuntuneet tai muuntumassa asuin- tai yrityskäyttöön. Toimivia karjatiloja on enää muutama ja tilat ovat edelleen vähenemässä.
Kauniita vesistöön avautuvia vainioita hoidetaan nykyisin pääosin vuokraviljelminä. Alueella kasvaneet ja muualla opiskelleet nuoret ovat innokkaita paluumuuttajia ja myyntiin tulevat kiinteistöt viedään usein käsistä ennen kuin ne ehtivät välittäjälle. Avoimille markkinoille vapautuvat asuinkiinteistöt löytävät nopeasti uudet omistajat tai vuokralaiset.
Vanhoja mummonmökkejä päivitetään nykyaikaan ja uusiakin rakennuspaikkoja perustetaan. Perinteiset maataloustyöpaikat on korvannut pienyrittäjyys tai ulkopuoliset työnantajat etätyön mahdollisuuksineen. Kylän keskellä vanha punatiilinen koulu on saanut uuden elämän lasten parissa perhekodin muodossa. Kesäaikaan Tavinsalmen asukasmäärä lähes kaksinkertaistuu, kun tutut loma-asukkaat saapuvat.
Mustavirran ja Hussolanvirran välinen pikkusaarten rypäs ruovikkoineen on turvallinen ruokailu- ja levähdyspaikka monille linnuille. Merikotkat, jalohaikarat ja kaulushaikarat tarjoavat tavallisempien muuttolintujen ohella unohtumattomia elämyksiä lintubongareille. Mustavirran komea silta ympäristöineen onkin aiemmin ollut suosittu bongauspaikka. Talvella Mustanvirran sillan kupeeseen valmistui Tavinsalmelta ja Haatalasta saapuneen talkooväen voimin komea lintutorni. Tornin vihkiäiset pidetään 7.5. Tornien taisto -bongauskilpailun ohessa.
Tavinsalmen tulevia hankkeita on muun muassa vesien virtauksien parantaminen ruoppaamalla ja kaivamalla. Matkailijan kannattaa yhä piipahtaa tutustumassa myös Ruokovirran vanhaan ja uuteen kanavaan. Kanavien äärellä on ympäri vuoden laadukasta mökki- ja aittamajoitusta.
Artikkelin pohjana on käytetty Myö Muaningan helemassa huppaellaan ihan Kuopion kaapungin kuppeessa -kylienlehteä.
Hannu Räisänen