Heti uuden kauppiasuransa alussa K-market joutui kilpailutilanteen muutoksen vuoksi ison uudistuksen eteen ja koko kaupparakennus uusittiin.
Kun uusi kaupparakennus avattiin kesäkuun alussa vuonna 2020, paljon muuttui edelliseen nähden. Tuotevalikoima kasvoi ja tekniikka päivittyi uusimpaan mahdolliseen, erityisesti energiatehokkuuden osalta. Uudessa kaupassa otettiin ensimmäisten K-markettien joukossa käyttöön lämmöntalteenottojärjestelmä. Kauppiastaipaleen alussa muuttuivat myös aukioloajat, jotka ovat tulleet jäädäkseen.
Jere Tikkanen painottaa erityisesti kauppiasvaihdoksen mukana tulleen, ammattitaitoisen henkilökunnan panosta hyvän yritysstartin luomisessa. ”Tällainen osaava, itseohjautuva ja luova henkilökunta tuottaa miellyttävän ja tehokkaan työympäristön. Asiakaspalvelun hyvä taso on lähtenyt jo edellisen kauppiaan luomasta erinomaisesta hengestä. Se näkyy muun muassa ideoiden vyörynä asiakaskokemuksien parantamiseksi”, Jere Tikkanen kiteyttää.
Kauppiaiden mukaan Postin ja Matkahuollon, sekä muiden vastaavien palveluiden toimiminen kaupan yhteydessä ei ole rasite, vaan palvelu, joka tuo myös lisää asiakkaita.
Parin, kolmen lähikuukauden aikana Maaningan asukasluku kasvaa kun kesävieraat ja mökkiasukkaat saapuvat paikkakunnalle. Tämä näkyy myös merkittävänä kasvuna asiakasmäärässä. Jere ja Niina Tikkanen toivottavat kaikki uudet asiakkaat tervetulleiksi, ja mikäli heillä on toiveita tuotevalikoiman suhteen, ne täytetään mahdollisuuksien mukaan.
Kauppiaspariskunta ylipäätään rohkaisee ihmisiä esittämään tuotetoiveitaan joko suoraan myymälähenkilökunnalle tai sosiaalisen median (Facebook, Instagram) kautta. ”Toiveen mukaan valikoimaamme saatu tuote saattaa toivojan lisäksi kiinnostaa myös muita asiakkaita ja näin lisätä asiakastyytyväisyyttä”, Niina Tikkanen muistuttaa. ”Tämä on jo nyt laajentanut asiakaspiiriämme” hän jatkaa.
Erityisesti koronaepidemian aikana käytetty tarvikkeiden tilaaminen verkon kautta toimii edelleen ja tilauksia on viikoittain. Joillekin talouksille tämä on erityisen hyvä ratkaisu kauppa-asioiden hoitamiseksi ja meillä on erinomaiset edellytykset ylläpitää palvelua.