Vielä riittää jäitä Maaninkajärvessä!

Maaninkajärven jäätymisestä ja jäiden lähdöstä on olemassa pitkäaikainen tilasto. Sen alku ulottuu niinkin kauas kuin vuoteen 1867 eli suurten nälkävuosien aikaan. Tilastosta tehdystä käyrästöstä näkee yhdellä silmäyksellä, että järvi on jäätynyt 155 vuoden aikana vuosi vuodelta yhä myöhemmin ja sulanut yhä aikaisemmin. ”Jääaika” on lyhentynyt, ja sula-aika tietysti vastaavasti lisääntynyt tuona aikana liki kuukauden!
Kevät on jo pitkällä, mutta jäitä on vielä pilkkijöiden kulkea. Miten on sitten tulevaisuudessa? Tilastojen mukaan ainakin Maaninkajärven jääpeittoisuus lyhenee vuosi vuodelta. KUVA: Hannu Räisänen
Historia
4.4.2022
Jaa:

Vuoden 1867 tienoilla Maaninkajärvi jäätyi keskimäärin 19.11. ja jäät lähtivät keskimäärin 18.5. Viime vuosina järvi jäätyi keskimäärin 4.12. ja jäät vastaavasti lähtivät keskimäärin 6.5. Käyrästökuvaajaan piirrettyjä aikatrendiviivoja (sininen ja punainen pisteviiva) keinotekoisesti jatkamalla voin ”ennustaa”, että vuonna 2782 jäätä riittää vain noin kahdeksi viikoksi. Nautitaan siitä siis nyt, kun sitä vielä on!

 

 

Hannu Räisänen

Luetuimmat
23.6.2022 Maaningan Huiluuruppeemat 2022 Aika: 2022-07-08 18:00:00 Paikka: Maaninka Kunniahuilaaja valitaan jälleen tänä vuonna. Ehdotukset Maaningan kunniahuilaajaksi 2022. Nykyinen maaninkalainen tai maaninkalaislähtöinen henkilö/henkilöt, joka/jotka on teoillaan ja toiminnoillaan edistänyt kotiseudun tunnettavuutta ja toiminut sen hyväksi. Kaikkien yhteystietojen jättäneiden kesken arvotaan 50 euron lahjakortti Veskun Kievarille. Äänestää voi tämän linkin kautta: https://q.surveypal.com/Maaningan-kunniahuilaaja-2022 Äänestäminen on mahdollista perinteisellä lippu äänestyksellä seuraavissa liikkeissä: S-market Tähkä, K- market Maaninka, 27.6.2022 Leppälahtelaiset kertasivat puintihistoriaa ja juhlivat vanhan riihen kunniaksi Yli kolmekymmentä kyläläistä saapui pienimuotoiseen juhlaan Leppälahden Tenhulaan sateisesta päivästä huolimatta. Monet heistä tapasivat pitkästä aikaa toisiaan, olihan korona rajoittanut kaikkia tapaamisia jo pitkään. Nyt tapaamisen ja juhlan keskiössä oli kunnostettu riihi, joka alun perin lienee rakennettu 1800-luvulla. Se siirrettiin nykyiselle paikalle tasan seitsemänkymmentä vuotta sitten koska alkuperäisessä paikassaan, savikon päällä, riihi liikkui roudan voimasta 13.6.2022 Tuovilanlahden Roopentori – Pohjois-Savolaista historiaa monipuolisesti Idea näyttelytilasta on kytenyt Jouni Piiraisella jo pitkään. ”Olen vuosia haaveillut paikasta, johon kaiken vanhan kertyneen tavaran saisi näytteille. Tavaroita on kertynyt itselleni, appivanhemmille ja kyläläiset sekä tutut ovat lahjoittaneet esineitä. Miltei jokaiseen näyttelyn esineeseen liittyy tarina joka on kerrottu esinettä tuotaessa. Kun sitten sain kiinteistön ostettua viime syksynä niin tämän kevään aikana olen tätä 11.4.2022 Kuukauden kylä: Tavinsalmi Kartanon varmaa paikkaa ei ole vielä pystytty osoittamaan, mutta oletetaan että se on sijainnut Maaninkajärven länsirannalla olevassa Hussolansaaressa. Kansan sivistäminen oli kupletin hauskempi puoli. Ikävämpää oli, että kartanon vouti keräsi vuosittain veroina kansalta suuret määrät kalaa ja viljaa, jotka hän toimitti Ruotsin hovin käyttöön. Pelloilta löydetyt Suomen sodan aikaiset esinelöydökset kertovat myöhemmistä Venäjän ja Ruotsin 30.11.2022 Maaninka taivaalta -elokuva nyt kaikille katsottavissa. Hannu Räisäsen tuottama Maaninka taivaalta -elokuva, sai ensi-iltansa perjantai-iltana 25.11.2022. Elokuva esitettiin Maaninkajärven koulun auditoriossa, jossa oltiin viimeisetkin istumapaikat täytetty jo ennen elokuvan alkua. Elokuva on nyt kaikille nähtävillä youtubessa, jota pääsee katselemaan tästä linkistä.

Arkisto

Näytä artikkelit aiheen perusteella