Pulkonkosken Kuutamojuhlissa noin 200 juhlijaa

Kyläyhdistys Länsi-Maaningan Viitosten Kuutamojuhla lauantai-iltana 13.8. Pulkonkosken koulun kauniilla pihalla osoittautui niin suosituksi, että muurinpohjalettutaikinaa piti tehdä kesken juhlan kolmas taikinasangollinen.
Ihmiset
Kylät
16.8.2022
Jaa:

”Kukapa olisi uskonut näin suurta suosiota, mutta seuraavalla kerralla olemme viisaampia”, tuumaili tyytyväisenä puheenjohtaja Anu Jokisaari ensimmäisen Kuutamojuhlan jälkihöyryissä.


Kuutamojuhlan alussa esiintyi jazz-bändi Una Quintet nostattaen tunnelman kuumaan elokuun yöhön sopivaksi. Juhla jatkui karaokella ja tanssilla. ”Ei uskoisi, että kyliltämme löytyy näin paljon hyviä laulajia”, ihmetteli yleisö.

Juhlassa oli myynnissä hyvällä menestyksellä runsaasti paikallisten herkkupeukaloiden home made-tuotteita, sekä kyläyhdistyksen kasseja ja hyttyslippiksiä.
Kuutamojuhla oli osa Meidän Kuopio-festivaalia. #meidänkuopiofestival

Anna-Liisa Pekkarinen
Kuvat: Hannu Pihlman

Luetuimmat
23.6.2022 Maaningan Huiluuruppeemat 2022 Aika: 2022-07-08 18:00:00 Paikka: Maaninka Kunniahuilaaja valitaan jälleen tänä vuonna. Ehdotukset Maaningan kunniahuilaajaksi 2022. Nykyinen maaninkalainen tai maaninkalaislähtöinen henkilö/henkilöt, joka/jotka on teoillaan ja toiminnoillaan edistänyt kotiseudun tunnettavuutta ja toiminut sen hyväksi. Kaikkien yhteystietojen jättäneiden kesken arvotaan 50 euron lahjakortti Veskun Kievarille. Äänestää voi tämän linkin kautta: https://q.surveypal.com/Maaningan-kunniahuilaaja-2022 Äänestäminen on mahdollista perinteisellä lippu äänestyksellä seuraavissa liikkeissä: S-market Tähkä, K- market Maaninka, 11.4.2022 Kuukauden kylä: Tavinsalmi Kartanon varmaa paikkaa ei ole vielä pystytty osoittamaan, mutta oletetaan että se on sijainnut Maaninkajärven länsirannalla olevassa Hussolansaaressa. Kansan sivistäminen oli kupletin hauskempi puoli. Ikävämpää oli, että kartanon vouti keräsi vuosittain veroina kansalta suuret määrät kalaa ja viljaa, jotka hän toimitti Ruotsin hovin käyttöön. Pelloilta löydetyt Suomen sodan aikaiset esinelöydökset kertovat myöhemmistä Venäjän ja Ruotsin 27.6.2022 Leppälahtelaiset kertasivat puintihistoriaa ja juhlivat vanhan riihen kunniaksi Yli kolmekymmentä kyläläistä saapui pienimuotoiseen juhlaan Leppälahden Tenhulaan sateisesta päivästä huolimatta. Monet heistä tapasivat pitkästä aikaa toisiaan, olihan korona rajoittanut kaikkia tapaamisia jo pitkään. Nyt tapaamisen ja juhlan keskiössä oli kunnostettu riihi, joka alun perin lienee rakennettu 1800-luvulla. Se siirrettiin nykyiselle paikalle tasan seitsemänkymmentä vuotta sitten koska alkuperäisessä paikassaan, savikon päällä, riihi liikkui roudan voimasta 11.4.2022 Maaningan tontit kiinnostavat Näytteilleasettajia oli liki 150 kappaletta kaikilta mahdollisilta rakentamiseen ja asumiseen liittyviltä aloilta. Otsikolla Elämää Kuopion maaseudulla -esittelivät pitäjäraadit maalaiselämää Kuopion kaupungissa; maaseutualueiden tontteja ja elämänlaatua luonnon ja ihmisten keskellä. Ja olihan paikalla tietysti myös Maaninka Kuopion muiden pitäjäraatien, Juankosken, Karttulan, Nilsiän, Riistaveden ja Vehmersalmen joukossa. Maaningan tonttitarjontaa esittelemässä ollut Jorma Häiväläinen kertoi kiinnostuneita kyselijöitä olleen 8.4.2022 Maaningalla riittää kyliä Kinnulanlahdessa hiihdetään talvella kuutamossa, poltetaan pääsiäiskokko ja pidetään kahvilapäiviä. Sinikiven ranta noteerattiin 2014 Savon parhaana biitsinä Savon Sanomien lukijoiden äänestyksessä. Kirkonkylän keskusta tarjoaa muun muassa nuorisotilat, tenniskentän, frisbeegolfradan, ampumaradan sekä tietysti runsaasti kauppoja ja nähtävyyksiä. Kevyen liikenteen väylä Maaningan keskustasta Siilinjärvelle mahdollistaa lenkkeilyä, polkupyöräilyä ja rullaluistelua harrastaville turvallisen reitin kauniine maisemineen. Käärmelahtion nopeasti laajentuva asuma-alue,

Arkisto

Näytä artikkelit aiheen perusteella