Piilola-päivä oli leppoisaa yhdessäoloa

Länsi-Maaningan Viitosten järjestämä Piilola-perhepäivä lauantaina 1.10. Petsamon Erän kämpällä sai suuren suosion.
Ihmiset
Kylät
4.10.2022
Jaa:

Noin 50 kyläläistä, lapsia ja aikuisia, kävi ihailemassa Petsamon korpimaisemia ja metsästysmaastoja sekä nautiskelemassa kyläyhdistyksen tarjoamaa hernerokkaa ja pannaria. ”Onko tämä tosiaankin ilmaista”, kyseltiin. Ja olihan se, sillä Viitoset halusi näin kiittää talkooväkeään, yhteistyökumppaneitaan ja kylien asukkaita ilahtuneesta vastaanotosta, jonka uusi, toukokuussa perustettu kyläyhdistys on saanut.

Petsamon Erän ex-puheenjohtaja Ossi Hirvonen kertoi metsästysseuran historiasta ja Viitosten puheenjohtaja Anu Jokisaari kyläyhdistyksen tulevista tapahtumista. – Iloiset ilmeet ja leppoisa puheensorina kertoivat siitä, että vastaavia tapahtumia kannattaa järjestää jatkossakin, Jokisaari toteaa.

Anna-Liisa Pekkarinen

Luetuimmat
23.6.2022 Maaningan Huiluuruppeemat 2022 Aika: 2022-07-08 18:00:00 Paikka: Maaninka Kunniahuilaaja valitaan jälleen tänä vuonna. Ehdotukset Maaningan kunniahuilaajaksi 2022. Nykyinen maaninkalainen tai maaninkalaislähtöinen henkilö/henkilöt, joka/jotka on teoillaan ja toiminnoillaan edistänyt kotiseudun tunnettavuutta ja toiminut sen hyväksi. Kaikkien yhteystietojen jättäneiden kesken arvotaan 50 euron lahjakortti Veskun Kievarille. Äänestää voi tämän linkin kautta: https://q.surveypal.com/Maaningan-kunniahuilaaja-2022 Äänestäminen on mahdollista perinteisellä lippu äänestyksellä seuraavissa liikkeissä: S-market Tähkä, K- market Maaninka, 27.6.2022 Leppälahtelaiset kertasivat puintihistoriaa ja juhlivat vanhan riihen kunniaksi Yli kolmekymmentä kyläläistä saapui pienimuotoiseen juhlaan Leppälahden Tenhulaan sateisesta päivästä huolimatta. Monet heistä tapasivat pitkästä aikaa toisiaan, olihan korona rajoittanut kaikkia tapaamisia jo pitkään. Nyt tapaamisen ja juhlan keskiössä oli kunnostettu riihi, joka alun perin lienee rakennettu 1800-luvulla. Se siirrettiin nykyiselle paikalle tasan seitsemänkymmentä vuotta sitten koska alkuperäisessä paikassaan, savikon päällä, riihi liikkui roudan voimasta 17.1.2023 Maaningalla on yhdeksän deffaa Maaningalla on varauduttu sydänpysähdystilanteisiin kahdeksalla deffalla. Ne sijaitsevat seuraavissa paikoissa: Maaningan terveysasema (Satamatie 10), puh. 0447488617 K-market Maaninka (Maaningantie 25), puh. 0443811243 S-Market Maaninka (Maaningantie 30), puh.046 9239035 Luonnonvarakeskus, LUKE, (Halolantie 31 A) Vanhainkoti Ainola (Ollintie 11), puh. 0447488651 Tuovilanlahden leipomo/Wanha Tietola (Tuovilanlahdentie 167B), puh. 0503281389 Puoti Kahvila Pulkko (Pulkonkoskentie 540), puh. 0403244577 Käärmelahden koulu 30.11.2022 Maaninka taivaalta -elokuva nyt kaikille katsottavissa. Hannu Räisäsen tuottama Maaninka taivaalta -elokuva, sai ensi-iltansa perjantai-iltana 25.11.2022. Elokuva esitettiin Maaninkajärven koulun auditoriossa, jossa oltiin viimeisetkin istumapaikat täytetty jo ennen elokuvan alkua. Elokuva on nyt kaikille nähtävillä youtubessa, jota pääsee katselemaan tästä linkistä. 13.6.2022 Tuovilanlahden Roopentori – Pohjois-Savolaista historiaa monipuolisesti Idea näyttelytilasta on kytenyt Jouni Piiraisella jo pitkään. ”Olen vuosia haaveillut paikasta, johon kaiken vanhan kertyneen tavaran saisi näytteille. Tavaroita on kertynyt itselleni, appivanhemmille ja kyläläiset sekä tutut ovat lahjoittaneet esineitä. Miltei jokaiseen näyttelyn esineeseen liittyy tarina joka on kerrottu esinettä tuotaessa. Kun sitten sain kiinteistön ostettua viime syksynä niin tämän kevään aikana olen tätä

Arkisto

Näytä artikkelit aiheen perusteella