Viitoset teatteriretkeilivät jälleen

Länsi-Maaningan Viitoset järjesti toisen teatteriretkensä perjantaina 30.9. Jyväskylään. Ensimmäinen tehtiin sydänkesällä Löytänän kesäteatteriin Viitasaarelle. Silloin mukana oli 21 teatterinystävää, nyt 34. Tästä päätellen seuraavassa reissussa on ehkä jo 50?
Ihmiset
Kylät
4.10.2022
Jaa:

Reissumme oli aika kiharainen: Olimme menossa katsomaan kuplille kehuttua näytöstä Tango Sateessa – kahden ikääntyneen rakkaustarinaa kuormittavine omaishoitoineen – mutta muutama tunti ennen esityksen alkua meille soitettiin peruutuksesta sairastapauksen vuoksi. Tilalle tarjottiin samaan hintaan kalliimpaa Suruttomat -musikaalia isolla näyttämöllä, jonka sitten hyväksyimme, ”kun kerran on tänne asti tultu.” Rempseä musikaali perustui löyhästi Minna Canthin Työmiehen Vaimo -romaaniin, ja hyvä se musikaalikin oli, arvioivat matkalaiset.

Ennen teatteria kävimme puutarhakeskus Viherlandiassa, jossa nautimme maittavan lounaan ja shoppailimme. Sitten kävimme vielä Pandan tehtaanmyymälässä, josta poistuimme kassit karkkeja pullollaan. Jouluhan on jo lähellä?

Kun aikaa jäi ennen esityksen alkua, päähänpistosta päätimme piipahtaa Matti Nykäsen muistomerkillä, joka jäi kiireessä kuitenkin löytymättä. Kun etsimme kaupungilta bussille parkkipaikkaa, olivatkin kadut Jyväskylän Valotaideviikon vuoksi enimmäkseen suljettu. Onneksi rauhallinen ja taitava Reijo-kuljettajamme käänsi pitkän bussin suvereenisti kadun päässäkin meidän hikoillessamme kaulat pitkinä, mutta sen jälkeen yksimielinen päätös oli, että enempää meidän ei tarvitse valoteoksia nähdä, vaikka ne upeita ovatkin.

Takaisin lähtöpisteessä Pulkolla olimme puolen yön jälkeen, kun matkaan lähdimme puolilta päivin.

Bussissa retkeläisiltä kerättiin toiveita seuraavista reissuista, ja niitähän tuli pitkä liuta, päivänkestoisesta monen vuorokauden ulkomaanmatkoihin asti. Joten seuratkaapa ilmoitteluamme, seuraava retki on alkuvuodesta. Minne ja milloin, sitä emme vielä tiedä, mutta mukaan kannattaa lähteä, se on varmaa!

Anna-Liisa Pekkarinen

Luetuimmat
23.6.2022 Maaningan Huiluuruppeemat 2022 Aika: 2022-07-08 18:00:00 Paikka: Maaninka Kunniahuilaaja valitaan jälleen tänä vuonna. Ehdotukset Maaningan kunniahuilaajaksi 2022. Nykyinen maaninkalainen tai maaninkalaislähtöinen henkilö/henkilöt, joka/jotka on teoillaan ja toiminnoillaan edistänyt kotiseudun tunnettavuutta ja toiminut sen hyväksi. Kaikkien yhteystietojen jättäneiden kesken arvotaan 50 euron lahjakortti Veskun Kievarille. Äänestää voi tämän linkin kautta: https://q.surveypal.com/Maaningan-kunniahuilaaja-2022 Äänestäminen on mahdollista perinteisellä lippu äänestyksellä seuraavissa liikkeissä: S-market Tähkä, K- market Maaninka, 27.6.2022 Leppälahtelaiset kertasivat puintihistoriaa ja juhlivat vanhan riihen kunniaksi Yli kolmekymmentä kyläläistä saapui pienimuotoiseen juhlaan Leppälahden Tenhulaan sateisesta päivästä huolimatta. Monet heistä tapasivat pitkästä aikaa toisiaan, olihan korona rajoittanut kaikkia tapaamisia jo pitkään. Nyt tapaamisen ja juhlan keskiössä oli kunnostettu riihi, joka alun perin lienee rakennettu 1800-luvulla. Se siirrettiin nykyiselle paikalle tasan seitsemänkymmentä vuotta sitten koska alkuperäisessä paikassaan, savikon päällä, riihi liikkui roudan voimasta 13.6.2022 Tuovilanlahden Roopentori – Pohjois-Savolaista historiaa monipuolisesti Idea näyttelytilasta on kytenyt Jouni Piiraisella jo pitkään. ”Olen vuosia haaveillut paikasta, johon kaiken vanhan kertyneen tavaran saisi näytteille. Tavaroita on kertynyt itselleni, appivanhemmille ja kyläläiset sekä tutut ovat lahjoittaneet esineitä. Miltei jokaiseen näyttelyn esineeseen liittyy tarina joka on kerrottu esinettä tuotaessa. Kun sitten sain kiinteistön ostettua viime syksynä niin tämän kevään aikana olen tätä 11.4.2022 Kuukauden kylä: Tavinsalmi Kartanon varmaa paikkaa ei ole vielä pystytty osoittamaan, mutta oletetaan että se on sijainnut Maaninkajärven länsirannalla olevassa Hussolansaaressa. Kansan sivistäminen oli kupletin hauskempi puoli. Ikävämpää oli, että kartanon vouti keräsi vuosittain veroina kansalta suuret määrät kalaa ja viljaa, jotka hän toimitti Ruotsin hovin käyttöön. Pelloilta löydetyt Suomen sodan aikaiset esinelöydökset kertovat myöhemmistä Venäjän ja Ruotsin 30.11.2022 Maaninka taivaalta -elokuva nyt kaikille katsottavissa. Hannu Räisäsen tuottama Maaninka taivaalta -elokuva, sai ensi-iltansa perjantai-iltana 25.11.2022. Elokuva esitettiin Maaninkajärven koulun auditoriossa, jossa oltiin viimeisetkin istumapaikat täytetty jo ennen elokuvan alkua. Elokuva on nyt kaikille nähtävillä youtubessa, jota pääsee katselemaan tästä linkistä.

Arkisto

Näytä artikkelit aiheen perusteella